Bliaron banneri
Bliaron on pronssiaikaan sijoittuva fantasiapeli, jossa keskitytään oikeuksiensa puolesta taistelevan maagin tai matkalaisen pelaamiseen ja magian mahdollisuuksien kartoittamiseen. Maailma on harvaanasuttu ja kehittymätön, vain muutamia kaupunkivaltioita on perustettu. Merkittävin valtio, Bliwon, sijaitsee Bliaronin mantereen eteläosissa, jossa ympäristö on mahdollistanut tehokkaan maanviljelyksen ja jossa on parhaat edellytykset korkeakulttuurin syntymiselle.

Bliaron on tilattavissa 40€ hintaan (+ postikulut 5€) suoraan kehittäjiltä (northernrealms@northernrealms.net) tai jälleenmyyjiltämme (mm. Puolenkuun Pelit, Arkkikivi, Akateeminen kirjakauppa, Bookplus, Adlibris, Levykauppa Äx). Lisäksi kirjaa voi lainata ainakin Oulun seudun kirjastoista ja Espoon kaupunginkirjastosta. Kirjan suoraan NR:ltä ostaneille ladattavissa myös e-book -versio.


Grim Harvest banneri
Grim Harvest on roolipeli aaveista, salatieteistä sekä Taivaan ja Helvetin välisestä kylmästä sodasta. Pelaajat ottavat Reapereiksi kutsuttujen ihmisten roolin, jotka keräävät kuolleiden ihmisten sieluja ja myyvät ne eniten tarjoavalle osapuolelle. Taivaan ja Helvetin välinen sota on kuitenkin turmioksi ihmisille sekä Maalle. Omaa etuaan ajavien Reapereiden toiminta voi kuitenkin syöstä koko yhteiskunnan perikatoon.


Psykhosis banneri
Psykhosis on Grim Harvestin sisarpeli, jossa pelataan psyykkisiä voimia saaneita ihmisiä. Psyykkiset voimat vievät veronsa käyttäjänsä mielenterveydestä, eikä ole suinkaan epätavallista että nuoret ja kokemattomat psyykikot ajautuvat itsetuhoon psyykkisten voimien aiheuttamien ongelmien vuoksi. Psykhosiksen kantavia teemoja ovatkin mielenterveyden säilyttäminen ja outojen voimien tuoma vastuu.


Kibizer banneri
High-Scifi, futuristinen, magian ja teknologian sekä psyykkisten kykyjen täyttämä laaja galaksi. Maailmaa värittävät lukuisat muukalaisrodut ja kulttuurit. Lisäksi löytyy valtavasti varieteettia ja erilaisia ja täysin erityylisiä paikkoja ja planeettoja. Magia on joissain osissa yleisesti tiedossa, jossain vähemmän, samoin psyykkiset voimat (telepatia, mielenhallinta, telekinesia). Tekniikkaa on paljon mutta se on hyvin eritasoista ja hyvinkin alkeellisia paikkoja löytyy.