
Kuulin, että arkkimaagi Rahnuria nöyryytettiin eilen melko pahasti eräiden nimeltä mainitsemattomien vapaiden maagien toimesta…
Esittely
Bliaron on magiapainotteinen fantasiapeli, jossa keskitytään oikeuksiensa puolesta taistelevan maagin tai matkalaisen pelaamiseen ja magian mahdollisuuksien kartoittamiseen. Maailma on alkeellinen ja vain muutamia kaupunkivaltioita on perustettu. Merkittävin valtio Bliwon sijaitsee Bliaronin mantereen eteläosissa, jossa ympäristö on mahdollistanut tehokkaan maanviljelyksen ja jossa on parhaat edellytykset korkeakulttuurin syntymiselle.
Matkalaiset etsivät tältä mantereelta itselleen paikkaa, toisaalta tasapainotellen erämaiden kansojen ja sivistysalueiden organisaatioiden välissä. Heidän tulee selvitä taikuutta kontrolloivien maagijärjestöjen, Sahenien, painostuksen alla, mutta välttää pahamaineisten demonistien houkutuksia.
Osa heistä löytää paikkansa turvallisesti näiden ulkopuolelta, osa päätyy etsimään voimaa ja valtaa Saheneista tai demonistisista järjestöistä. Valinta on viimekädessä kuitenkin matkalaisen – taitavimmat heistä osaavat tasapainotella useiden järjestöjen ristitulessa, ottaen parhaat päältä ja samalla vastustaen jokaisen järjestön valtaa.

Maailmasta
Pääosa ihmisistä elää yhä pronssikaudella, mutta muutamille viljaville alueille on perustettu valtioita, joissa kyetään valmistamaan jopa teräksisiä työkaluja ja aseita. Ilmasto on pääosin trooppinen tai lämmin. Suuri osa maailmasta on kasvillisuudeltaan heinä-aroa tai aavikkoa, mutta maailmasta löytyy myös suuria sademetsiä, lumisia vuoristoja ja eksoottisia saaristoja. Klaanit, alkuasukkaat, paimentolaiset, vaeltajat ja mystikot elävät näillä sivistyksestä kaukaisilla harvaan asutetuilla seuduilla. Erämaiden uskonnot ovat pääosin shamanistisia, mutta kaupungeissa on myös useita erilaisia kirkkoja, kultteja ja veljeskuntia. Nopein kulkuväline on Danak, eräänlainen ratsastettava jättiläislisko. Muuten matkaaminen ympäri mannerta tapahtuukin kävellen tai härkävankkureissa.
Bliaronin mantereelta löytyy näennäisen loputtomasti erämaata ja luontoa. Keskeisenä on mannerta halkova aro, jonne erilaiset luonnonkultit ja klaanit ovat muodostaneet pienimuotoisia yhteisöjä. Idässä Molemin tropiikki ja Zelesin trooppinen saaristo ovat sivistysalueille vielä suurelta osin tuntemattomissa ja vain muutamat kauppiaat ja tutkimusmatkailijat ovat uskaltautuneet matkaamaan trooppisten alueiden satamiin. Pohjoisessa Sarasin ylängöllä heimokulttuurit pitävät alueita hallussaan ja alueelliset ja kulttuuriset ristiriidat herättelevät henkiin vielä tuoreessa muistossa olevia kiistoja ja puhkeavat edelleenkin silloin tällöin aseellisiksi kahinoiksi.

Magiasta
Magia on pelissä keskeisessä osassa. Sitä käytetään manipuloimalla henkiä, jotka edustavat seitsemää eri luonnonvoimaa:
• Tuhoa
• Elämää
• Lämpötilaa
• Liikettä
• Materiaa
• Aisteja
• Ajatusta
Henkien manipulointia kutsutaan yleisesti loitsimiseksi. Henkien manipulointiin ei ole yhtä tiettyä tapaa, mutta tietyt yhtäläisyydet toistuvat kaikissa niissä. Eräs tärkeimmistä magian työkaluista onkin meditointi, jonka avulla maagit kommunikoivat henkien kanssa.
Bliaron – Kalthanien Perintö
• Kovakantinen (A4), kohdekiiltolaminoitu
• 203 sivua + liitteet
• 40€ + postikulut (5€)
• e-book suoraan kustantajalta ostetuista kirjoista (23mb / 75 dpi)
• Tilaukset osoitteeseen northernrealms@northernrealms.net
Pelimateriaalia:
• Hahmolomake (riimut)
• Hahmolomake (kirjaversio)
• Bliaronin kartta
• Bliwonin kartta
• Pikamagiataulukot v 0.3
Seikkailut:
• Suolan hinta -demo (Sami Koponen)
Muuta:
• Flyeri
• Peikkokuva (värillinen)




3 Trackbacks / Pingbacks for this entry:
[...] last weekend and a friend of mine, the writer of Cafe Lax, published a role-playing game there: Bliaron. Apparently it sold quite [...]
[...] Bliaron Julkaisija: Northern Realms Mikä: fantasiaroolipeli Kuvaus: Perinteinen fantasiapeli kevyillä säännöillä. Keskiössä modulaarinen magiajärjestelmä. Tilaukset: northernrealms (miukumauku tähän) northernrealms.net Markkinointi ← Lisää palkittuja pelejä TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä . [...]
[...] julkaistu roolipeli Bliaron: Kalthanien perintö oli suomenkielisellä kaunokirjallisuuden tilauslistalla. Vaikka se ei mitään kaunokirjallisuutta [...]