Bliaron

NRWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bliaron on Northern Realmsin ensimmäinen julkaisupeli.

Magia on pelissä keskeisessä osassa. Sitä käytetään manipuloimalla henkiä, jota edustavat seitsemää eri luonnonvoimaa: tuhoa, elämää, lämpötilaa, liikettä, materiaa, aisteja ja ajatusta.

[muokkaa] Bliaronin maailma

Pääosa ihmisistä elää yhä pronssikaudella, mutta muutamille viljaville alueille on perustettu valtioita, joissa kyetään valmistamaan jopa teräksisiä työkaluja ja aseita. Ilmasto on pääosin trooppinen tai lämmin. Suuri osa maailmasta on kasvillisuudeltaan heinä-aroa tai aavikkoa, mutta maailmasta löytyy myös suuria sademetsiä, lumisia vuoristoja ja eksoottisia saaristoja. Klaanit, alkuasukkaat, paimentolaiset, vaeltajat ja mystikot elävät näillä sivistyksestä kaukaisilla harvaan asutetuilla seuduilla. Erämaiden uskonnot ovat pääosin shamanistisia, mutta kaupungeissa on myös useita erilaisia kirkkoja, kultteja ja veljeskuntia. Nopein kulkuväline on Danak, eräänlainen ratsastettava jättiläislisko. Muuten matkaaminen ympäri mannerta tapahtuukin kävellen tai härkävankkureissa.

Kaupungeissa ja niiden lähistöllä magiankäyttö on kiellettyä ja sitä valvovat kolme eri maagijärjestöä, eli Sahenia.

Puvo Sahenin munkit hallitsevat eteläistä valtiota Bliwonia ja kontrolloivat sen magiankäyttöä. Bliwonissa taikuus on tarkkaan valvottua, eikä virallisesti muilla kuin Puvo Sahenin jäsenillä ole oikeutta magian käyttöön. Jos magia onkin valvottua, pelättyä ja sillä pelotellaan avoimesti kansaa, on Puvo Sahenista myös konkreettisesti hyötyä kansalle - Puvon munkit mm. pyörittävät Bliwonin parantoloita ja siunaavat kansalaisten avioliittoja.

Thur Sahen on Bliaronin pohjoisosissa sijaitsevan Horucin alueen valtija. Se on omistautunut vääräoppisen magian hävittämiselle ja sen maagit pyrkivät aktiivisesti etsimään ja tuhoamaan mustakäsiä - maagisia hirviöitä ja vaarallisia magian käyttäjiä. Thuria pelätään ja on yleisesti tiedossa, että mustakäsien listalle voi joutua muistakin kuin magiaan liittyvistä rikkomuksesta. Horucissa onkin siis parempi joko pysytellä tuntemattomana tai hyvissä väleissä Thur Sahenin kanssa.

Volar Sahen on eristäytynyt, magian tutkimiselle omistautunut Sahen. Sen linnakkeet on perustettu hajalleen ympäri Bliaronia, eikä siitä ole juurikaan uhkaa maaseudun väelle. Julkisesti myös Volar pyrkii kontrolloimaan tai "ohjastamaan" magian käyttöä, mutta käytännössä Bliaronin erämaiden valvonta on varsin löyhää. Volar Sahen on julistanut itsensä siksi oikeaksi muinaisihmisten, Kalthanien, magiaperinteen jatkajaksi.